Yleisavaimella avataan ja suljetaan vieraan koti. Kotiavain on kaulan ympärillä, marjapuuronpunainen kanttinauha hiertää niskaani punertavan raidan. Iho menee rikki.
Rappukäytävässä tuoksuu siskonmakkarasoppa ja kakkoskerroksen Elsan hajuvesi, hän nousee portaita vain öisin tai hyvin varhain aamulla. Askelten riemukas kopse soi, kauan.
Yksiössä asuu susipari. Luulen, että he ovat susia ihmisen vaatteissa, mutta he ovat ihmisiä, susien keskellä.
Suljen oven ja avaan sen, kuljen ulos sisään ulos kuljen, kunnes kanttinauha katkeaa ja niskan hiertymä saa uuden ihon, entistä paksumman.
Toisessa talossa työnnän avaimeni metalliseen kitaan, sen sisällä on kieli joka kääntyy, ja ovi avaa suunsa. A-rapussa on 16 kotia ja kauhea tosileikki, kun kieli on aina kotona, ja sanoja on lattialla maton alla komerossa kellarikäytävässä sekä vintille viedyssä laatikossa, unohtuneita sanoja avaamattomia kirjeitä kieliä kielipelejä. Ja
kuraiset saappaat eteisessä, koska on syksy. Taas on syksy, mutta tämä on koditon ja kyyryssä kuin itseensä käpertynyt virkamies, vaikka ajaakin kirjavilla vaunuilla pitkin kaupungin katuja. Tuulen keuhkot hengittävät kodin.
Vain koditon voi kertoa, tietää mitä koti on. Niin pitkä on matka. Lapsosen tie. Ja ihana enkeli, kotihin vie.
***
RUNOTORSTAI #293: Koti
runot 
samoilla linjoilla tuon kodittoman suhteen… On muuten ihan mahtavaa kävellä portaita kotiin ja haistella ruuan tuoksuja!
Niinpä onkin, rappykäytävässä on sitäpaitsi useiden keittiöiden tuoksut.
Hyvästi kirjoitettu, pidin runoproosastasi.
kiitos vaan, arleena
”Luulen, että he ovat susia ihmisen vaatteissa, mutta he ovat ihmisiä, susien keskellä.” ihana oivallus!
Harva ehkä enää muistaa mitä susiparit olivat (= avopareja), ja ne uhkasivat ”perhemalleja” aikoinaan.
Kodin elämää, tykkään!
Kiits, Ari – ryhdynkin nyt runolle, kun jäi tuo moden homma…
Minuun vaikutti eniten tämä: ”Suljen oven ja avaan sen, kuljen ulos sisään ulos kuljen, kunnes kanttinauha katkeaa ja niskan hiertymä saa uuden ihon, entistä paksumman.” ja sitä seuraava kappale. Pidin tästä todella paljon, monikerroksinen, täynnä lapsen havainnointia ja vähittäisitä kasvua. Lopusta poimisin ehkä koko runon upeimman lauseen: ”Tuulen keuhkot hengittävät kodin.”
Monta kotia tähän pääsikin mukaan, Tuima, sekä kodittomuuden ajatkin.
”Tuulen keuhkot hengittävät kodin” Kaunis säe! Upea. Ihan hengitän tuulen tahdissa, kun lausun tämän.
Tuuletettu koti, sisäilma on raikas.
Teksti vie mukanaan, luen uudelleen, monta kertaa, näen tarinan kuvina, filminä – -?
Tämä lapsi oli kai koditon ja etsivä?
tämä kävisi vaikka elokuvan alkuun .. hieno teksti..kuvaat mestarin ottein miltä näyttää ja tuntuu
Kiitos kommenteista, tuo elokuvallisuus jäi askarruttamaan mieltä, ihan hyvällä tavalla.